Säätiöstä säpinää huippu-urheiluun

Helsinki 12.09.2017, 14:52 Urheilu-uutiset

Urheilun avustusjärjestelmää selvittänyt työryhmä ehdottaa huippu-urheiluun rahoitusmallia, jossa otetaan mallia yliopistomaailmasta. Työryhmä esittää, että ministeriö osallistuisi Olympiakomiteaan perustettavaan rahastoon, jolla pyrittäisiin 3-4,5 miljoonan vuosituottoon huippu-urheilun tukemiseksi.

Työryhmän mallissa kolmasosa kerättäisiin yksityiseltä sektorilta. Opetus- ja kulttuuriministeriö osallistuisi kahdella kolmasosalla. Säätiöitävään rahastoon pitäisi saada 45 miljoonan euron pääoma.

- Olen ihan varma, että tällainen raha saadaan kasaan. En olisi muuten esittänyt sitä. Se vaatii nyt vain valtion mukaantuloa, työryhmää johtanut kansanedustaja Harry Harkimo (kok.) sanoi raportin julkistuksen yhteydessä.

Työryhmä korosti urheilujärjestöjen omien toimien merkitystä, koska huippu-urheilun yksityinen rahoitus on jäänyt kilpailijamaiden tasosta.

- Olemme huolissamme urheilujärjestöjen yksityisestä varainhankinnasta. Tarvitsemme sen tueksi kannustavia järjestelmiä, opetus- ja kulttuuriministeriössä liikuntasektoria johtava Tiina Kivisaari kertoi.

Lupaavien 18-22-vuotiaiden urheilijoiden tueksi työryhmä ehdotti 1-2 miljoonan euron lisärahoitusta.

- Kansainväliselle huipputasolle jo päässeillä urheilijoilla on tukea ja sponsoreita. Sitä edeltävä vaihe on ongelmakohta, Harkimo arvioi.

STT
Bookmark and Share